uudet silmälasit

Silmälasit netistä ensimmäistä kertaa elämässäni

Silmälaseja olen käyttänyt jo vuosien ajan, ja päässäni on ollut koko ajan se yksi ja samainen pari. Nyt kuitenkin alkoi vaimolta tulla jo sen verran kommentteja niiden kunnosta, että päätin sitten lopulta vahvan suostuttelun jälkeen hankkia lopulta ne uudet silmälasit. Ja tällä kertaa tilasin ne netin kautta.

Miksi silmälasit netistä

Oon aika huono ostamaan juttuja netistä, mutta kuitenkin päädyin sitten ostamaan silmälasit netistä. Miksi näin? No se on ihan hyvä kysymys, sillä lasien osto verkosta on varmaan paljon harvinaisempaa kuin ostaa ne optikolta tai jostakin kaupasta läheltä. Syy miksi näin en tehnyt on kuitenkin selkeä. Nimittäin tarjonta tällä Joensuussa oli niin huono!

Kävin kyllä välillä tauoilla kattelemassa tota valikoimaa, mutta niillä oli joko tosi vähän tarjolla laseja ylipäätänsä, tai sitten ne yleensä oli vain sellaisia aika perusmallisia ja hyvin samanlaisia. Itse halusin nyt hankkia hieman erilaiset silmälasit, joita ei ilmeisesti oikein myydä täälläpäin. ainakaan en niitä nähnyt missään.

Sitten kun kurkkasin netistä, niin siellähän oli ihan älyttömästi erilaisia laseja. Joten pakkohan se oli sieltä ne sitten ostaa.

Eka päädyin googlen kautta sellaiselle sivulle kuin lasitnetistä.fi , joka sai mut varmistamaan, että kyllä, tämä on se paras tapa hankkia silmälasit. Sen jälkeen paremmat ohjeet vielä ja listan nettikaupoista löysin tältä sivulta, jonka kautta sitten aloin noita sen suosittelemia kauppoja katsella.

Yhden illan käytin siihen, että katselin ja vertailin hintoja, malleja ja muita ehtoja noissa kaupoissa. Sitten löytyin ne ihanat lasit, eli Carreran sellaiset hauskat ja aika modernin näköiset, semmoset isot ja pyöreät linssit omaavat silmälasit. En ehkä saa laittaa tota kuvaa tähän mun sivulle, mutta siis hankin tälläiset lasit.

Noi on ehkä hieman perinteiset, mutta ei yhtään niin tylsät kuin suurin osa noista malleista mitä kattelin. Noi on tyylikkäät, ja musta ainakin tosi hienot. Eikä niitä tuu vastaan ainakaan täällä Joensuussa kovin usein. Tai en oo ainakaan itse nähnyt vielä kenelläkään muulla.

Ja jopa vaimoki on tykännyt ihan, ja antanut mun niitä pitää. Välillä se vähän kauhistelee sitä mitä oon hankkinut ja laittanut päälle, mutta näihin laseihin sillä ei ollut mitään valittamista. Hyvin ostettua siis.

Nyt sitä kelpaa taksia ajella, kun näkee taas niin saakutin hyvin jokapuolelle. Kyllähän noi edelliset lasit oli paljon huonommat, nyt sen huomaa kun sai kunnon vertailukohdan. Nyt on hyvä, ja olen kyllä tyytyväinen uusien silmälasien omistaja.

Flow Festarit on melkein täällä

Flow [floh]
1. to move along in a stream: The river flowed slowly to the sea.
2. to circulate: blood flowing through one’s veins.
3. to stream or well forth: Warmth flows from the sun.
4. to exhibit a smooth or graceful continuity: The poem’s cadence flowed gracefully.
5. to rise, used of the tide.
6. to arise; derive: Many conclusions flow from this hypothesis.
7. to menstruate….

Hipster [hipsta]
1. Definitions are too mainstream.
2. One who uses the word “ironic” but actually has no idea what it means:
Hipster: Look at this shirt, it’s so ironic!
Dictionary: *throws itself at hipster’s face*

Oma tämän vuoden Flow-kokemukseni alkoi keskiviikkona Helsingin Suvilahdessa kun Bon Iver pyöräytti Flown käyntiin. Koko keskiviikkopäivä oli tuntunut jotenkin todella raskaalta eikä minua oikeastaan edes olisi huvittanut lähteä, mutta tiesin rakastavani Bon Iveria liikaa jäädäkseni peiton alle mököttämään. Siispä lähdin, ja onneksi lähdin sillä Bon Iver… huh. Niin herkkää, niin herkkää. Tunnelma oli aivan uskomaton ja olin yllättynyt bändin upeasta valoshowsta. Bon Iverin kaltaiset bändit kun yleensä vain pönöttävät lavalla. Mikä sekin on joskus ihan OK! Kunhan musiikki sen oikeuttaa.

flow kuva

Vierailin Flowssa ensimmäistä kertaa viime vuonna ja ennen sitä ennakkoluuloni kyseistä tapahtumaa kohtaan olivat vähän nenää nyrpistelevät. Minun silmissäni Flow oli vain ylihinnoiteltu kaupunkitapahtuma, jonne kaikki nyrpeät fashionistat ja “fashionistat” poistavat liput näyttääkseen vaatekaappinsa omituisinta sisältöä ja kaikki ironiset kesäviikset kasvattaneet miehet saapuvat näyttäytymään ylipäätään. Musiikki? Toissijaista. Ylihinnoiteltu Flow on minusta vieläkin, mutta olin erittäin positiivisesti ihastunut päästessäni paikan päälle ensimmäistä kertaa. Festarialue on aivan uskomattoman mietitty sekä kaunis ja ihmiset eivät olleetkaan yhtään nyrpeitä vaan aivan ihania ja poikkeuksellisen ystävällisiä.

Mitä musiikkiin tulee… Flow on ehdottomasti sekä Suomen festariannen helmi, että musta lammas. Se taas on täysin kiistämätöntä etteikö Flowsta löytyisi aina mielenkiintoisia esiintyjiä. Myönnän, että minulle usein Flown esiintyjälistasta harva edes soittaa minkäänlaista kelloa, mutta minulle se ainakin on osa kyseisen festarin viehätystä! Ei sinne mennä kuuntelemaan vanhoja lempibändejä vaan fiilistelemään uusia tuttavuuksia ja kenties löytämään uusia suosikkeja! Viime vuonna toimi, katsotaas miten tänä vuonna.

Yllä omat Flow-aikeeni, mitäs teillä on mielessä? Hipsterit? Tulossa? Boikotissa? Vahvoja mielipiteitä hipstereistä? Kuinka monta kertaa Flow-aiheisessa postauksessa voi mainita sanan “hipsteri”? Alle voi purkautua! Hipsteri.

A Vigil, On Birds and Glass

Se oli päivä, joka alkoi todella huonosti. Uutinen lävähti eteeni tietokoneen näytöltä aivan varoittamatta eikä mitenkään minua siihen ensin valmistaen. Lempibändini oli lakannut olemasta. Tunsin oloni toimettomaksi, vähän tyhjäksi, ja ennen kaikkea avuttomaksi. Mitä kuuluu tehdä, kun lempibändi lakkaa olemasta?

En koskaan ajatellut, että tämä bändi lopettaisi kaiken vain yhdellä paragrafilla, ansaitsen paljon enemmän. Olin oikeassa, sillä muutama päivä lyhyen virallisen tiedotteen jälkeen, julkaisi bändin solisti myös henkilökohtaisen kirjeensä. ”I woke up this morning still dreaming, or not fully aware of myself just yet. The sun poked through the windows, touching my face, and then a deep sadness overcame me, immediately, bringing me to life and realization- My Chemical Romance had ended.”

Ne olivat sanat, jotka tekivät asiasta todellista. Luin avoimen kirjeen tänä aamuna juodessani aamukahvia ja itkin kuppiini. Minun, 22-vuotiaan järkevän ihmisen sydän oli särkynyt. En voinut uskoa, että se oli todella ohi, suuri aikakausi elämässäni oli päättynyt. En osaa kuvitella tätä elämääni ilman tätä bändiä, joka on aina jollakin tapaa kulkenut rinnallani antaen kannustusta, riemua, ja suunnatonta voimaa.

suruuutinen

Kun ajattelen nyt lähivuosia, tämä on oikeastaan ollut odotettavissa. Bändillä on ollut vaikeuksia löytää pysyvää rumpalia ikusuude ja viimeisimmän levyn teko vei melkeen ikuisuuden (ja ne tekivät sen vielä kaksi kertaa.) Silti en voi ajatella muuta kuin, että tämä bändi on ollut myös minun elämässäni ikuisuuden. Toisaalta arvostan myös sitä, että jos oli aika lopettaa, bändi myös aidosti teki niin eikä jatkanut veren maku suussa. Kaiken surun yli taidan kuitenkin tuntea pääasiassa kiitollisuutta kuluneista vuosista, kiitollisuutta annetusta toivosta, kiitollisuutta intohimosta, musiikista, keikoista ja levyistä, jotka olivat niin suuri osa elämääni.

Minä vietin parhaimmat ja kamalimmat vuoteni tämän bändin parissa, minä kasvoin sen kanssa. Minä turvauduin siihen kun makasin pahimmissa teiniangsteissani kerässä huoneeni lattialla koska mikään ei tuntunut vaikeammalta kuin ihmiseksi kasvaminen, minä kuuntelin sitä kun isäni menehtyi ja minä kuuntelin sitä kaikki valvetuntini silloin kun löysin itsestäni kipinän erilaisiin taiteisiin. Musiikki siis auttoi minua elämän vaikeimmissa tilanteissa ja olo ilman sitä olisi ollut varmasti sata kertaa yksinäisempi.

Minä kuuntelin sitä hakiessani unelmieni kouluun, minä kuuntelin sitä saadessani uusia ystäviä, minä tanssin sen tahtiin kun olin onnellinen ja minä vietin edelleenkin eräät tähänastisen elämäni mielettömimmät päivät (ja yöt) jonottaessani keikkapaikalle nähdäkseni bändin livenä, selvisin sateesta, uupumuksesta ja kylmästä päästäkseni eturiviin keskelle, ja pääsinkin. Musiikki oli osa myös suurimpia ilon hetkiäni ja olo ilman sitä on nyt vähän tyhjä ja ennen kaikkea – haikea.

Tällä bändillä on ollut suunnaton vaikutus siihen millaiseksi ihmiseksi olen kasvanut. Se on tarjonnut kannustusta silloin kun olen kokenut olevani liian erilainen, vaikuttanut arvomaailmaani saarnatessaan suvaitsemattomuutta vastaan ja antanut minulle puhtia tavoitella unelmiani ja olla mitä ikinä tahdonkaan olla. Se on myös antanut minulle lukuisia uusia loppuelämäni kestäviä musiikkirakkauksia, sytyttänyt intohimoni kulttuuria kohtaan, saanut minut kiinnostumaan yhä enemmän sarjakuvista sekä kauhuelokuvista, antanut minulle kipinän myös luoda itse ja ennen kaikkea tuonut elämääni mielettömiä ystäviä jotka onneksi ymmärtävät tämän tunteen juuri nyt. Monet tekemistäni asioista tänä päivänäkään eivät varmaankaan olisi olemassa ilman tätä bändiä, tuskin tämä blogikaan. Tekisin jotakin muuta.

Se, että bändi lopetti juuri nyt eikä koskaan muulloin tekee sen matkasta vieläkin upeamman, aivan uskomattoman kauniin. My Chemical Romance oli niin kaunis, niin upeasti rakennettu koneisto, teki niin paljon hyvää, pelasti niin monia, loi niin paljon hyvää ja kaunista. Koko yhteisöä ja kaikkea sen kautta luotua yhdistää suunnaton rakkaus. Se kaikki olisi voinut tuhoutua jos bändi olisi porskuttanut eteenpäin veren maku suussa. Arvostan siis bändiä sen vuoksi, että se lopetti kun oli aika tehdä niin, mutta se ei silti hälvennä suruani. Bändillä oli vielä niin paljon tehtävää, ja olisi ollut niin mieletöntä ja palkitsevaa nähdä mihin suuntaan bändin musiikki olisi jatkanut kasvamistaan. Varsinkin kun bändi lopetti käytännössä parhaimman levynsä jälkeen. Minä olen uskonut vilpittömästi, että tämä olisi yksi niistä bändeistä, jotka soittaisivat vielä viisikymppisinäkin. Kuka ties soittavatkin, eivät vain yhdessä.