treenissä

Treeniä ennen joulua

I <3 Ny Reenataan. Ihan tosissaan. Mä rakastan treenata.

Tajusin sen taas loman jälkeen kun olin piiiiiitkästä aikaa viikon vaan relannut. Mua ei olis ekoina lomapäivinä saanut kukaan liikkumaan, ei varmaan edes Anne (tai noh, juostiinhan me Annen synttärijuhlissa taloa ympäri ja vaihdettiin salamana vaatteita talon takana). Olin yksinkertaisesti jo kypsä koko ajan treenaamiseen. Halusin vaan maata kotona, kokeilla nettideittailua eliittikumppanissa, eikä napannut yhtään! Lomalla oli paljon hauskempaa löhöillä, syödä karkkia, miettiä mitä laittais ystävän synttäreille päälle ja ihan rehellisesti vaan olla, vailla järjen hiventä joka oli tietenkin oman lomani tarkoitus… Noh, sitten kuitenkin koitti lauantai-aamu ja ryntäsin heti jumppaan pariksi tunniksi, bodycombattiin ja keskivartalotunnille. Instant AHAA ELÄMYS! Vitsit mä rakastan A) hiota ja hyppiä B) treenata sata lasissa C) ryhmäliikuntaa D) punasia poskia E) sitä tunnetta kun aiemmin esittelemäni varvashaava avautui nyt uudelleen.

Okei, kohta E on valhetta. Mut ei se haitannut kun muuten oli niin kivaa!

MUTTA MITÄS JOS… I HATE NY REENATAAN?

Juu näinhän se on, kaikki ei rakasta treenata. Ei yksinkertaisesti tykkää siitä yhtään. Eikä siinä tietenkään ole mitään pahaa. Ei kaikkia ole luotu poliitikoiksikaan, eikä annettu lahjoja olla taidemaalari. Se on tosi ok. Meillä jokaisella on omat vahvuutemme.
Itseasiassa itsekin löysin liikunnan ilon ”vasta” 13-vuotiaana. Sitä ennen olin varmasti patalaiska ja välttelin koulun liikuntatunteja ajoittain kuin ruttoa. Valitin mahakipua, enkä uskonut että voisin olla jossain lajissa hyvä. Asiaa ei yhtään helpottanut se, että liikkatunti oli luokkamme poikien kanssa. He tuntuivat olevan hyviä kaikessa. Kokeilin kyllä kaikenmaailman lajeja ja harrastuksia sekä kävin liikuntaleireillä, myös kaverini olivat tosi liikunnallisia. Joku peikko siinä liikunnassa kuitenkin oli koko ajan. Pelkäsin varmaan niin kovasti, että en osaa…

…ja IHAN TURHAAN! Liikunta ei ole mikään peikko. Se ei lymyile tuolla jossain sängyn alla ja odota sopivaa hetkeä hyökätä. Vaan se odottaa meitä kiltisti ihan jossain muualla. Meidän pitää vain löytää se itsellemme sopiva tapa liikkua ja se ilo löytyy sieltä ihan samasta paikasta.

Miksi paasata?
Se minkä vuoksi kovasti painotan liikunnan ja usein myös hyvinvoinnin tärkeyttä on, että tässä maailmassa voidaan loppujen lopuksi aika huonosti. Elämäntavat on usein epäterveellisiä ja meidän maapallo mahdollistaa sen meille, itsestään ei huolehdita, työ menee kaiken edelle, voidaan tosi pahoin sekä henkisesti että fyysisesti, stressi aivan maksimissa, ei levätä, syödään mitä sattuu, ei liikuta, tv ja tietokone kiinnostaa, epäterveellisiin elämäntapoihin sekä ylipainoon (huom. myös alipainoon) liittyvät yleissairaudet lisääntyy koko ajan ihan huimaa vauhtia, niitä jopa kutsutaan jo KANSANTAUDEIKSI. Näen tätä joka päivä myös omassa työssäni. Emme ole itse enää se prioriteetti, vaan kaikki muut asiat ennen, sitten vasta minä. Toisinpäin pitäis kyllä olla!

Arvostan tosi paljon sitä, että itse voin hyvin. Pidän prioriteettina liikkua, syödä terveellisesti siitä kuitenkaan liikaa niuhottamatta ja elää tasapainoisesti. Tottakai välillä on huonoja päiviä ja eteenpäin pyrkivänä stressiäkin on, täytyy vain muistaa kuunnella itseään. Terveys elämäntapana on kuitenkin koko elämän mittainen prosessi, ei mikään kuuri.

”Olen oman elämäni herra ja kukaan ei tee asioita puolestani.” Eli kukaan ei syö sitä leivosta mun puolesta eikä lähde liikkumaan mun puolesta.
”Aikaa ei ole, jos sitä ei tee.” Vaikka kuinka toivoisin, vuorokauteen ei saa 32 tuntia eikä viikkoon yhdeksää päivää.
Tämän ymmärtämisen pallon haluaisin heittää jokaiselle vuoronperään, jotta jokainen meistä osaisi tehdä hyviä valintoja elää terveellisempää ja mahdollisesti jopa parempaa elämää.

”Elina, se on hieno piirre sinussa että haluat olla kaikille apuna ja tukena. Muista kuitenkin, että tässä maailmassa täytyy loppujen lopuksi pelastaa vain itsensä.”

Ja paskanketut! Ensin pelastan itseni ja sitten yksi ihminen kerrallaan, jottei mun tarvis yksin elää satavuotiaaksi! 😀

Maailma Ylösalaisin

Se tuntui aluksi hullunkuriselta. Ihan kuin päässä kohisisi ja olisi poskiontelutulehdus vaivana. Meinaan kun maailma kääntyy ylösalaisin jolloin ollaan siis väärinpäin. Käsien kuuluisi olla jalkoina ja jalat jossain kohti kattoa. Pääkin kohti lattiaa. Mun kärrynpyörille on aina naureskeltu ja käsilläseisomiseenkin pääseminen vaati rohkeutta uskaltaa suoristaa jalat ja luottaa. Alkuun tein siis ponnistuyritykset seinää vasten väärin; koukkujaloilla. Mikko on aina sellainen selvittäjä luonne. Se käskee mun aina lukemaan käyttöohjeet ennen kun toimin. No niin käski tässäkin asiassa. Etsin siis Youtubesta videon joka selvitti jo aika paljon.

Seinään ponnistaminen onkin melko helppoa kun hahmottaa oikean tekniikan jolla sinne pääsee. Käsien ja olkapäiden tuki on ihan huippumerkityksellinen ja kropan on oltava todella tiukkana liikkeessä jottei se pääse hajoamaan. Katse kannattaa pitää eteenpäin. Kun käsilläseisonta alkaa luonnistumaan, voisi olla punnerrusten opettelun aika. Laitoin pään alle kolmekin tyynyä (abstyynyt alkuun ja harjoittelin ihan pienellä liikkeellä alkuun luottamaan olkapäihini ja punnertamaan päätä alas ja ylös. Tyynyt vaihtui kahteen ja pyrin joka kerta hipaisemaan tyynyä ala-asennossa. Seuraavaksi olisi vauhdinoton aika, jolloin otan kropalla vauhtia punnerruksiin. Itsellä kokeiluvaiheessa. Jalat ei kovin terävästi sitä vauhtia anna ja siihen se tyssääkin.:D

käsilläseisonta
Näin suoraksi kun vielä pääsis!

Seuraavaksi pari tutorialvideota punnerruksiin ja käsilläseisontaan ilman tukea.

Käsillä seisominen ilman seinän tukea, saati niillä kävely tuntuu itselle aika kaukaiselta ja hurjalta jutulta. Kokeilin viime viikolla päällä seisomista ilman seinän tukea, ja kierähdin sieltä mukavasti nurin.:D Mutta joo, täytyy kai se ehkä joskus oppia.

Olin lauantaina eräässä voimakoulutuksessa. Innostuin taas omien voimatasojen kehittämisestä. Kreatiinin käytön aloitin eilen pitkästä aikaa. Penkissä olen iloinen jo 50 kilon ennätyksestäni jolla pääsen vielä tässä vaiheessa 4 puhtaaseen toistoon (viides avustettuna). Nojoo, vielä melko pienillä mennään jos lähdetään nyt vertailemaan, mutta itselleni tämä on jo hyvä suoritus. Eiköhän se oma paino sieltä vielä mene. Voimakausi siis voisi olla tämänhetkinen nimeltään, ja toki ylläpidän myös muita ominaisuuksia. Toki Crossfitin On Ramp lähestyy (enää viikko) ja silloin katsotaan miten omat treenit sinne solutan. Jännitys kasvaa.:)