treenissä

Treeniä ennen joulua

I <3 Ny Reenataan. Ihan tosissaan. Mä rakastan treenata.

Tajusin sen taas loman jälkeen kun olin piiiiiitkästä aikaa viikon vaan relannut. Mua ei olis ekoina lomapäivinä saanut kukaan liikkumaan, ei varmaan edes Anne (tai noh, juostiinhan me Annen synttärijuhlissa taloa ympäri ja vaihdettiin salamana vaatteita talon takana). Olin yksinkertaisesti jo kypsä koko ajan treenaamiseen. Halusin vaan maata kotona, kokeilla nettideittailua eliittikumppanissa, eikä napannut yhtään! Lomalla oli paljon hauskempaa löhöillä, syödä karkkia, miettiä mitä laittais ystävän synttäreille päälle ja ihan rehellisesti vaan olla, vailla järjen hiventä joka oli tietenkin oman lomani tarkoitus… Noh, sitten kuitenkin koitti lauantai-aamu ja ryntäsin heti jumppaan pariksi tunniksi, bodycombattiin ja keskivartalotunnille. Instant AHAA ELÄMYS! Vitsit mä rakastan A) hiota ja hyppiä B) treenata sata lasissa C) ryhmäliikuntaa D) punasia poskia E) sitä tunnetta kun aiemmin esittelemäni varvashaava avautui nyt uudelleen.

Okei, kohta E on valhetta. Mut ei se haitannut kun muuten oli niin kivaa!

MUTTA MITÄS JOS… I HATE NY REENATAAN?

Juu näinhän se on, kaikki ei rakasta treenata. Ei yksinkertaisesti tykkää siitä yhtään. Eikä siinä tietenkään ole mitään pahaa. Ei kaikkia ole luotu poliitikoiksikaan, eikä annettu lahjoja olla taidemaalari. Se on tosi ok. Meillä jokaisella on omat vahvuutemme.
Itseasiassa itsekin löysin liikunnan ilon ”vasta” 13-vuotiaana. Sitä ennen olin varmasti patalaiska ja välttelin koulun liikuntatunteja ajoittain kuin ruttoa. Valitin mahakipua, enkä uskonut että voisin olla jossain lajissa hyvä. Asiaa ei yhtään helpottanut se, että liikkatunti oli luokkamme poikien kanssa. He tuntuivat olevan hyviä kaikessa. Kokeilin kyllä kaikenmaailman lajeja ja harrastuksia sekä kävin liikuntaleireillä, myös kaverini olivat tosi liikunnallisia. Joku peikko siinä liikunnassa kuitenkin oli koko ajan. Pelkäsin varmaan niin kovasti, että en osaa…

…ja IHAN TURHAAN! Liikunta ei ole mikään peikko. Se ei lymyile tuolla jossain sängyn alla ja odota sopivaa hetkeä hyökätä. Vaan se odottaa meitä kiltisti ihan jossain muualla. Meidän pitää vain löytää se itsellemme sopiva tapa liikkua ja se ilo löytyy sieltä ihan samasta paikasta.

Miksi paasata?
Se minkä vuoksi kovasti painotan liikunnan ja usein myös hyvinvoinnin tärkeyttä on, että tässä maailmassa voidaan loppujen lopuksi aika huonosti. Elämäntavat on usein epäterveellisiä ja meidän maapallo mahdollistaa sen meille, itsestään ei huolehdita, työ menee kaiken edelle, voidaan tosi pahoin sekä henkisesti että fyysisesti, stressi aivan maksimissa, ei levätä, syödään mitä sattuu, ei liikuta, tv ja tietokone kiinnostaa, epäterveellisiin elämäntapoihin sekä ylipainoon (huom. myös alipainoon) liittyvät yleissairaudet lisääntyy koko ajan ihan huimaa vauhtia, niitä jopa kutsutaan jo KANSANTAUDEIKSI. Näen tätä joka päivä myös omassa työssäni. Emme ole itse enää se prioriteetti, vaan kaikki muut asiat ennen, sitten vasta minä. Toisinpäin pitäis kyllä olla!

Arvostan tosi paljon sitä, että itse voin hyvin. Pidän prioriteettina liikkua, syödä terveellisesti siitä kuitenkaan liikaa niuhottamatta ja elää tasapainoisesti. Tottakai välillä on huonoja päiviä ja eteenpäin pyrkivänä stressiäkin on, täytyy vain muistaa kuunnella itseään. Terveys elämäntapana on kuitenkin koko elämän mittainen prosessi, ei mikään kuuri.

”Olen oman elämäni herra ja kukaan ei tee asioita puolestani.” Eli kukaan ei syö sitä leivosta mun puolesta eikä lähde liikkumaan mun puolesta.
”Aikaa ei ole, jos sitä ei tee.” Vaikka kuinka toivoisin, vuorokauteen ei saa 32 tuntia eikä viikkoon yhdeksää päivää.
Tämän ymmärtämisen pallon haluaisin heittää jokaiselle vuoronperään, jotta jokainen meistä osaisi tehdä hyviä valintoja elää terveellisempää ja mahdollisesti jopa parempaa elämää.

”Elina, se on hieno piirre sinussa että haluat olla kaikille apuna ja tukena. Muista kuitenkin, että tässä maailmassa täytyy loppujen lopuksi pelastaa vain itsensä.”

Ja paskanketut! Ensin pelastan itseni ja sitten yksi ihminen kerrallaan, jottei mun tarvis yksin elää satavuotiaaksi! 😀